Kilpailu- ja junioritoimikunnan tavoitteena on järjestää monipuolisia ja mielekkäitä kilpailuja kaikentasoisille pelaajille, lisätä edustuspelaajien motivaatiota sekä kehittää junioritoimintaa pitkäjänteisesti.
Vuonna 2025 panostamme erityisesti kilpailujen monipuolisuuteen ja kannustaviin palkintorakenteisiin. Uutuuksina tapahtumakalenterissa ovat Shootout- ja Best Ball -kilpailut. Best Ball pelataan toukokuun puolivälissä, ja Shootout järjestetään heinäkuun lopulla.
Viikkokilpailuissa on neljä viikkoa niin, että siinä on korotettu scratch-palkinto. Tavoitteena on houkutella mukaan edustuspelaajat ja muut scratch-tason pelaajat. Lisäksi viikkokisojen viimeisellä par 3 -reiällä pelataan aina lähimmäksi lippua -kilpailu.
Edustuspelaajien tukimalli on päivitetty vastaamaan paremmin harjoittelun ja kilpailutoiminnan tarpeita. Hyvä kilpailusijoitus tai vahva ranking-sijoitus oikeuttaa täyteen tukeen seuraavan kilpailun osallistumismaksuun. Kuten aiemminkin, tuki määräytyy kilpailukohtaisesti kisamenestyksen ja tourin perusteella.
Mestaruuskilpailut uudistuvat: mukaan lisätään hcp-sarja ja perinteisestä cut-käytännöstä luovutaan, jotta mahdollisimman moni pääsee kilpailemaan täysimittaisesti loppuun asti.
Viikkokilpailujen pääpalkintona toimii houkutteleva klubimatka Penatiin. Kaikki kilpailut löytyvät Kytäjän kilpailukalenterista.
Kaudella 2025 kilpailu- ja junioritoimikuntaan kuuluvat PJ Erik Lindfors, seuran kapteeni Martti Savolainen, Kari Savolainen, Jyrki Nurmesniemi ja Jukka Korhonen.
Erik Lindfors Puheenjohtaja 045 329 8888 erik.lindfors(at)gmail.com
Martti Savolainen 040 766 7289 martti.a.savolainen(at)gmail.com
Kari Savolainen Junioriasiat 040 836 4278 kari.savolainen(at)intoit.fi
Jyrki Nurmesniemi 050 458 0520jyrki.nurmesniemi(at)gmail.com
Jukka Korhonen 050 410 4166korhosenjukka(at)gmail.com