Valopallojen yö – 5.9.2025 torstai
Torstai-iltana, kun hämärä alkoi laskeutua, 13 reipasta pelaajaa kokoontui leikkimieliseen valopallokisaan North Westille
Pelimuotona oli henkilökohtainen pidtebogey. Jokainen kadotettu pallo toi mukanaan kaksi rankkupistettä, joten tarkkuus oli valttia – ainakin teoriassa.
Alkuun silmät saivat totutella hämärään, mutta pian nousi usva ja kosteus, joka teki pelistä lähes mystisen. Jokaiselle greenille oli asetettu tuli, jotta pelaajilla olisi edes jokin suunta mihin tädätä. Pallot lentelivät väylillä ristiin rastiin, ja välillä näkyvyys oli niin heikko, että bunkkerien sijaintia sai vain arvailla. Jopa tulien loiste katosi hetkittäin sumun sekaan.
Yhdellä pelaajalla pallo lakkasi yllättäen palamasta, mutta onneksi pelikaveri ojensi omansa – peli jatkui kuin ei mitään. Vaikka sää toi omat haasteensa, lämpö piti tunnelman mukavana.
Mukana oli myös ensikertalaisia, jotka uskaltautuivat mukaan ja näyttivät nauttivan täysin siemauksin. Ehdittiin jopa arvuutella erikoisia linnun ääniä – olihan meillä mukana oikea lintumies, joka (tosin appin avulla) tunnisti naukuvan äänen lehtopöllöksi.
Lopulta voittajaksi selvisi Juhani Saarinen 16 bogeypisteellä (+2), toinen oli Petri Ratia 13 pisteellä (+5) ja samalla pistemäärällä 13 kolmanneksi tuli Pekka Loitokari (+5).
Ilta oli täynnä naurua, sumua ja seikkailua – ja mikä parasta, jokainen selvisi maaliin asti, vaikka välillä joku taisi käydä pienellä omatoimisella tutkimusretkellä syvien raffien puolella. 😄
Peliseura oli huippua, tunnelma lämmin ja pallot... no, niiden lentomatka ei ollut kehuttava, mutta sehän oli osa viehätystä!
Ensi vuonna taas uudestaan! - 😉
Tiina
Senioritoimikunta