17.06.2020 15:20
Kytäjän South East -kentän uudet viheriöt ovat lähteneet kasvamaan ja juurtumaan odotetun mukaisesti. Kenttämestari Antti Koskelan mukaan Espanjasta tuotu siirtonurmi on kotiutunut hyvin Kytäjän maille.
“Kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan, ja myös säät ovat suosineet asennuksen aikana ja sen jälkeenkin”, Koskela kertoo tyytyväisenä.
Viheriöprojektin asennusvaiheessa kuvassa oleva kentän yhdeksäs viheriö tehtiin ensimmäisenä toukokuun puolessa välissä ja työt päättyivät 18. viheriöllä kaksi viikkoa myöhemmin. Kuukauden kasvun jälkeen esimerkiksi siirtonurmipalojen saumoja on enää vaikea havaita.
“Nyt kaikilla viheriöillä on aloitettu jo säännöllinen leikkuu, ja leikkuukorkeus lähestyy jo kentän normaaleja korkeuksia”, Koskela toteaa.
Etuysin viheriöiden leikkuukorkeus putoaa seuraavan viikon aikana viiteen ja takaysin kahdeksaan milliimetriin.
Lämpimät sääolot ovat olleet suotuisia viheriön kasvulle, ja viheriöitä on kasteltu normaalia enemmän. Koskelan mukaan kastelutarve kuitenkin vähenee kun juuristo kasvaa.
“Olemme alkukaudesta myös parantaneet South Eastin kuivatuksia ja kunnostaneet bunkkereita, koska kentällä ei ole pelaajia.”
South East avataan alustavan aikataulun mukaan heinäkuun 15. päivänä ensin osakkaille ja pelioikeuden haltijoille.