Vastuullisuus


​​​​​​​



Vastuullisuus on keskeinen osa Kytäjä Golfin strategiaa ja käytännön arkea. Golfyhtiölle ympäristöarvojen huomioiminen on olennainen osa menestyvää ja kestävää liiketoimintaa.

Kytäjä Golf haluaa toimia niin, että ympäristövaikutusten lisäksi toiminnassa huomioon mm. eettisten liiketoimintakäytäntöjen noudattaminen, työntekijöiden oikeuksien kunnioittaminen ja läpinäkyvyyden lisääminen. Vastuullisuus on tärkeää myös luottamuksen synnyttämisessä sekä maineen hallinnassa.

Vastuullisuus voi tuoda myös merkittäviä säästöjä yritysten toimintaan, kuten aurinkovoiman käyttöönotto on Kytäjällä osoittanut. Kentänhoidossa kehitetään koko ajan menetelmiä, jotka säästävät luontoa ja kustannuksia.

Kytäjä Golf haluaa on merkittävä paikallinen voima ja golfalan edelläkävijä, kun kestävää tulevaisuutta ja arvomaailmaa rakennetaan yhdessä.





Kytäjällä pelattiin hyvän asian puolesta – Hyvinkään vähävaraisten perheiden lapsille luovutetaan lähes 250 koulureppua

Kytäjä Golfin oma hyväntekeväisyyskilpailu JK Charity järjestettiin tänä kesänä lauantaina 17. kesäkuuta. Tapahtumassa kerätään jälleen varoja oman yhteisön lapsiperheiden hyväksi. Kaikkiaan 247 hyvinkääläistä koululaista saa elokuussa uuden repun koulumatkalleen.

Lue lisää

Aurinkopaneelit ovat investointi ympäristöystävällisyyteen

Aurinkosähkö on kaikkein nopeimmin kasvava energian tuotantomuoto. Kytäjä Golf katsoo vastuullisesti tulevaisuuteen ja asensi klubitalon katolle kesällä 2022 lähes 200 aurinkopaneelia. Investoinnit ekologisempaan tulevaisuuteen ovat keskeinen osa Kytäjän strategiaa.

Lue lisää

Kytäjälle myönnettiin arvostettu GEO-ympäristösertifikaatti

Kytäjä Golf on saanut keväällä 2023 GEO-ympäristösertifikaatin aktiivisesta ympäristötyöstä. Kytäjä on kymmenes suomalainen kenttä, jolla on voimassaoleva arvostettu GEO-sertifikaatti. Tunnustus uusitaan kolmen vuoden välein.

Lue lisää


​​​​​​​

Kytäjärvi kuntoon golfkentän avulla

Kytäjärvi kuntoon -hanke on kesällä 2023 edennyt toteutusvaiheeseeni ja järveä aletaan puhdistaa käytännön toimenpiteillä. Tutkimusten pohjalta on selvinnyt, että Kytäjärvi on Hyvinkään järvistä huonoimmassa kunnossa sekä veden laadun että ekologisen tilansa osalta.

Lue lisää

Hyväntekeväisyys keskeinen osa tapahtumakalenteria

Oma hyväntekeväisyyskilpailu JK Charity on yksi Kytäjä Golfin kesän kohokohtia. Tapahtuma kerää varoja Hyvinkään lapsiperheiden hyväksi. Kytäjällä järjestetään kesän aikana monia golfkilpailuja, joissa hyväntekeväisyys on vahvassa asemassa.

Lue lisää