South Eastille jälleen Suomen parhaan kentän palkinto World Golf Awardseissa

Kytäjän South East -kenttä on palkittu kansainvälisen World Golf Awardsien palkintogaalassa jo viidennen kerran Suomen parhaana golfkenttänä.

Kytäjän South East -kenttä on palkittu kansainvälisen World Golf Awardsien palkintogaalassa jo viidennen kerran Suomen parhaana golfkenttänä. Torstaina 28. lokakuuta Dubaissa järjestetyssä tapahtumassa jaettiin tunnustuksia parhaiden golfkenttien lisäksi eri kategorioissa ansioituneille golftoimijoille ja palveluiden tarjoajille.

Golfalalla merkittäväksi tunnustukseksi nousseet World Golf Awards -palkinnot jaettiin nyt kahdeksannen kerran. South East palkittiin Suomen parhaana kenttänä jo kolmannen kerran peräkkäin. Palkinnot myönnetään keväällä julkistettujen ehdokkaiden kesken käytävän yleisöäänestyksen perusteella.

“Kaudella 2020 Kytäjällä toteutettu onnistunut viheriöremontti oli merkittävä investointi, joka on osaltaan vahvistanut South Eastin asemaa maamme ykköskenttänä. Kauden 2021 aikana kenttä oli erinomaisessa kunnossa ja houkutteli Kytäjälle paljon myös vieraspelaajia”, Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu toteaa.

“Positiivisen asiakaspalautteen lisäksi kentän suosion kasvu on näkynyt Kytäjän green fee -tuloissa, jotka ovat kasvaneet tällä kaudella lähes 100 %.”

Kytäjän uudistukset ja investoinnit kenttään on huomioitu myös kansainvälisessä golfmediassa. Elokuun lopussa julkaistun arvostetun brittimedia Golf Worldin “Top 100 Modern Courses” -listalla South East oli Euroopan kenttien joukossa sijalla 73.

Lokakuun lopulla ilmestyneessä saman golfmedian “Top 100 Continental Europe” -rankingissa Kytäjän South East arvostettiin parhaana suomalaiskenttänä sijalle 90. Manner-Euroopan kenttien joukossa.

“Kytäjän järvi- ja metsämaisemat nostettiin lehden rankingissa kymmenen parhaan joukkoon Euroopassa ns. Setting-kategoriassa, jossa kenttiä arvioidaan niiden miljöön perusteella”, Koivu kertoo.

“Tämä osaltaan kertoo Kytäjän potentiaalista myös kansainvälisenä golfkohteena.”