Kytäjälle Great Place to Work -tunnustus jo neljäntenä vuonna peräkkäin – Suomen johtava golfkeskus on ainoa sertifioitu eurooppalainen golfkenttä

Kytäjä Golf on saanut jo neljännen kerran peräkkäin arvostetun kansainvälisen tunnustuksen työnantajana, kun golfkeskukselle myönnettiin jälleen Great Place to Work -sertifiointi hyvästä yrityskulttuurista.


Kytäjä Golf on saanut jo neljännen kerran peräkkäin arvostetun kansainvälisen tunnustuksen työnantajana, kun golfkeskukselle myönnettiin jälleen Great Place to Work -sertifiointi hyvästä yrityskulttuurista. Great Place to Work on maailmalla kaikkein eniten käytetty työntekijäkokemuksen mittausmenetelmä, johon osallistuu vuosittain miljoonia ihmisiä.

Kansainvälinen sertifikaatti viestii erityisesti, miten työntekijät kokevat organisaation työpaikkana. Kytäjä Golf sai ensimmäisen Great Place To Work -sertifikaatin vuonna 2020 kautta aikojen ensimmäisenä sertifioituna golfkeskuksena Euroopassa.

“Ammattitaitoinen henkilöstömme on todella sitoutunut ja motivoitunut, ja kaikki kunnia hyvästä tuloksesta kuuluu heille. Kytäjän tavoitteena on olla Suomen paras ja halutuin työnantaja golftoimialalla. Arvostamme paljon myös sitä, että olemme edelleen ainoa golfkeskus Euroopassa, jolle tunnustus on myönnetty”, kertoo Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu.

Great Place to Workin tekemässä tutkimuksessa suurin painoarvo on työntekijöiden kokemuksella omasta työpaikastaan. Sertifioinnin saa yritys, jonka ns. Trust Index on vähintään 65 %. Kytäjä Golfin indeksi on neljän vuoden aikana koko ajan ollut yli 70.

“Great Place to Work -tutkimuksen kautta saamme arvokasta tietoa miten voimme parantaa työkulttuuria entisestään. Koska tunnustuksessa työntekijöiden palaute on keskeisessä roolissa, kertoo se myös potentiaalisille työnhakijoille, minkälainen työpaikka Kytäjä Golf on.”

Great Place to Work® on mitannut globaalisti yli 30 vuoden ajan yrityskulttuuria. Suomessa yritys tutkii vuosittain yli 40 000 työntekijän kokemuksen työpaikastaan ja auttaa organisaatioita kehittämään työntekijäkokemusta analyyttisesti dataan pohjautuen.


Lisätietoa:

Jukka Koivu, toimitusjohtaja, Kytäjä Golf, 050 533 8499, jukka.koivu@kytajagolf.fi