Kytäjä Golf on tehnyt yhteistyösopimuksen Ilonen Designin kanssa golfkeskuksen kenttien kehittämisestä tulevien vuosien aikana. Maamme menestyneimmän golfammattilaisen Mikko Ilosen suunnittelutoimisto tekee vielä vuoden 2020 aikana ns. master planin Kytäjän South East -kentälle ja harjoitusalueille.

 “Kytäjä on minulle tärkeä paikka, jossa olen viettänyt vuosien aikana todella paljon aikaa. Mahtavaa, että toimistomme ensimmäinen projekti on juuri Kytäjä. On hienoa päästä mukaan kehittämään Kytäjä Golfia kokonaisuutena entistäkin paremmaksi”, Mikko Ilonen sanoo.

 “Olen aina ollut kiinnostunut kentänsuunnittelusta, ja kilpagolfurallani olen päässyt tutustumaan maailman hienoimpiin kenttiin. Uskon, että pystymme tuomaan Kytäjän kentille maailmalla parhaiksi todettuja käytäntöjä ja luomaan kentistä vielä nykyistäkin paremmat.”

Ilonen Designin perustajatiimiin kuuluvat Ilosen lisäksi Kai Hulkkonen ja Sami Markkanen, joilla on vahva tausta golfkokemusten luomisesta sekä kaupallistamisesta. Kytäjän projektissa mukana on myös ammattilaisia Ilonen Designin laajasta kansainvälisestä verkostosta.

“Ilonen Design haluaa olla mukana luomassa mieleenpainuvia, hauskoja ja kokonaisvaltaisia golfelämyksiä. Meillä on tiimissämme ja verkostossamme todella monipuolista osaamista, mikä mahdollistaa projektien laadukkaan läpiviennin alusta loppuun”, Kai Hulkkonen toteaa.

Ilonen Designin kehityssuunnitelmat ovat merkittävä osa Kytäjä Golfin seuraavien vuosien strategiaa. Alkukesästä maamme ykköskentän, Kytäjän South Eastin, viheriöt uusittiin jo siirtonurmella, ja Ilonen Design oli mukana konsultoimassa projektia. 

 “Jo ensi vuonna tavoitteenamme on, että Kytäjällä on myös kunnon puolesta Suomen selvästi parhaat golfkentät. Viiden vuoden tähtäimellä haluamme nousta Pohjois-Euroopan johtavien golfkeskusten joukkoon”, toteaa Kytäjä Golfin toimitusjohtaja Jukka Koivu.

Tärkeänä osana Kytäjä Golfin kehittämistä on alueen majoituskapasiteetin lisääminen. Golfkeskuksen omistajiin kuuluva Maatalousyhtymä Laakkonen investoi noin viisi miljonaa euroa Kytäjän Kartanon alueella ja golfklubin läheisyydessä sijaitsevan majoituksen kehittämiseen.

“Jo tänä kesänä South Eastin 18. väylän läheisyyteen valmistuu uusia Univilla-huviloita. Klubin viereisen vanhan kerrostalon, Törölän, remontti alkaa vuonna 2021”, kertoo Merja Laakkonen Maatalousyhtymä Laakkoselta.

“Vuonna 2022 Kytäjän golfklubin läheisyydessä on kaikkiaan yli 70 majoituspaikkaa. Tämän lisäksi vierailijoiden käytössä ovat myös Kytäjärven rannalla sijaitsevat seitsemän luksusvillaa.”