KyG Päätösjuhla 2016 Kalastajatorpalla – Puheet ja kuvat

Kytäjä Golf Ry:n 2016 kauden päätösjuhlaa vietettiin 1. lokakuuta.  Juhlapaikkavuorossa tänä vuonna oli Hilton Kalastajatorppa.

Juhlaväki saapui paikalle salamavalojen loisteessa parhaimpiinsa pukeutuneena. Aloitimme perinteisesti kohottamalla kuohuviinilasit Kytäjän kunniaksi.

Ry:n puheenjohtaja Esko Penttinen kertoi tervetuliaispuheessaan kauden tapahtumista ja kilpailuista. Erityisen kiitoksen hän osoitti toimikuntien puheenjohtajille seniorien Olavi Pohjolalle, naistoimikunnan Heidi Saariselle, kilpailutoimikunnan Lauri Jutilalle sekä junioritoimikunnan Salla Mäkelälle. Kytäjä Golf Oy:n tervehdyksen juhlaan toi hallituksen Jouni Manelius. Hän kiitti kenttähenkilökuntaa kentän hienosta kunnosta. Seuran toiminta sai myös kiitosta aktiivisuudestaan. Hän totesi kierrosmäärän jääneen hiukan edellisistä vuosista. Hän kertoi myös ravintolatoiminnan onnistuneen Oy:n hoitamana hyvin. Puheen aikana nostimme maljat sille, että Kytäjän kenttä sijoittui Manner-Euroopan Top 100 Golf Courses arvioinnissa 53 sijalle! Jouni kertoi myös, että ensi vuonna Suomen täyttäessä 100 vuotta, yhtenä juhlatapahtumana Kytäjällä järjestetään 4.6.2017 veteraanigolf. Sen suojelijaksi on pyydetty Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö.

 

Todella maittavan saaristolaisjuhlamenun lomassa pöytäkuntien välillä käytiin myös jännittävä tietokilpailu, joka päättyi viiden pöydän tasatulokseen!
Ohjelmassa oli myös kauden 2016 palkintojen jako. Voittajien ilmeet vaihtelivat tyytyväisyydestä suureen hämmästykseen.

Alla oleva 100 kuvan kuvakavalkadi kertoo tunnelmista parhaiten.

Ilta jatkui Teemu Harjukarin ja Taivaanrannanmaalarien tahdittamana tanssiparketilla.

Klikkaa kuvagallerian ensimmäistä kuvaa, niin näet kuvat isompana.