Klubimatka 2015

Kytäjä Golf klubimatka Viroon 12.–13.9.2015

Kytäjä Golfin historian ensimmäinen klubimatka suuntautui etelänaapuriimme Viroon.

Varhain lauantaiaamun hämärissä klubilta starttasi tai myöhemmin satamassa ryhmään liittyi 20 innokasta golfaria.

Suurimpana mielenkiinnon kohteena oli ”bongata” juuri avattu Pärnu Bay Golf Links-kenttä.

Matkaohjelmaan kuului myös vanhan tutun Niitväljan nykykunnon testaaminen ja samalla kaksipäiväisen kilpailun ensimmäinen osa.

Välittömästi Niitväljan kierroksen jälkeen matka jatkui kohti hotelliamme, jonka mainion Span palveluista kaikki eivät valitettavasti ehtineet nauttia.

Sunnuntaiaamuna aamiaisen nautittuamme suuntasimme bussin nokan kohti Pärnu Bayta, joka pienen etsimisen jälkeen löytyikin. Kenttä osoittautui erinomaiseksi ja kunnoltaan hyväksi ottaen huomioon, että avaamisesta oli kulunut muutama päivä. Klubiravintolassa tehtiin vielä viimeistelytöitä, mutta tämä ei meitä häirinnyt. Ruokailu ja palkintojen jako hoidettiin kauniissa syyssäässä terassilla.

Kaksipäiväisen pistebogey-kilpailun miesten sarjan voiton vei Kai Kurikka ja naisten Heidi Virtanen.

Kari Keinänen

”reisjuht”