Mestaruuskilpailut 2013

Syksystä ei ollut tietoakaan, kun Kytäjällä miteltiin seuranmestaruuksista. Sää oli kesäinen ja lämmin, mikä loi loistavan asetelman arvokkaalle tapahtumalle. Miesten sarjassa Niko Helin teki paluun mestariksi vuoden tauon jälkeen jättäen taakseen Andy Fowlie’n kolmella lyönnillä. Kolmanneksi itsensä löi Henri Lahdenperä jääden Andystä neljä lyöntiä.

Naisten sarjan mestaruus oli kahden kauppaa, mutta tiukka vääntö kääntyi loppujen lopuksi selvin numeroin Minna Kaarnalahdelle, hänen tehden eroa kisan kakkoseen Camilla Sommariin kahdeksan lyöntiä. Kolmanneksi naisten sarjassa ylsi Minna Keski-Kastari. Seniorinaisissa mestaruus meni ensimmäisen jatkoreiän jälkeen Riitta Kiviranta-Kärkkäiselle, joka voitti Paula Nokso-Koiviston uusinnassa. Pirjo Halin oli seniorinaisten kolmonen.

Seniorimiehissä käytiin tasaista taistoa useamman pelurin kohdalla ja myös tässä sarjassa ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkorei’iltä. Uusinnassa Kari Ruotsalainen ja Pekka Witikka taistelivat mestaruudesta kolmen jatkoreiän verran, jonka jälkeen Kari julistettiin seniorimiesten mestariksi. Tasaisen sarjan kolmanneksi pelasi Timo Rikkonen häviten kärkikaksikolle vain yhden lyönnin. Veteraanimiesten mestaruuden vei Kari Helin jättäen Pekka Grahnin ja Reino Saroston seuraaville sijoille.

8870150_orig
7318514
6173543_orig
6090186_orig
1363895_orig