Kytäjän naiset 14 sijalle midien SM-joukkuekisassa

Kytäjän naisten joukkue oli lopputuloksissa 14 sijalla viikonloppuna EGS:n kentällä pelatussa Mid Tourin naisten joukkueiden SM-kilpailuissa. Midnaisten joukkuemestaruuden vei nimiinsä Pickala yhteistuloksella 322 lyöntiä (+34), hopealle sijoittui Etelä-Pohjanmaan Golfseura 326 lyönnillä ja pronssille Sarfvik Golfklubin joukkue tuloksella 327. Kisassa oli mukana ennätykselliset 18 joukkuetta.

Kytäjän naisten joukkueessa pelasivat kapteeni Camilla Sommarin lisäksi Minna Keski-Kastari, Katja Nurmi ja Tuula Puputti. Minna ja Katja aloittivat lauantain kisakierrokset hienosti. Four-ball pelimuodon jälkeen taululla oli lukemat 84, jolla joukkue oli sijalla 10, kymmenen lyöntiä kärjessä pelannutta Pickalaa jäljessä. Iltapäivän foursomessa ei kuitenkaan sujunut yhtä hyvin. Milla ja Tuula eivät päässeet pelin juoneen kiinni ja kierroksen tulos karkasi 98 lyöntiin. Sunnuntain singeleissä pelasivat Milla, Katja ja Tuula. Kytäjällä oli mahdollisuus kuroa vielä muutama sija sijoitusta ylöspäin, mutta kolmikko ei yltänyt ihan parhaimpaansa. Millan ja Katjan lyöntipelitulokset 91 ja 94 laskettiin mukaan yhteistulokseen. Tuula sai kisakokemusta tuloksella 101.

Kytäjän yhteistulokseksi midnaisten SM-joukkuekisassa kirjattiin 368 lyöntiä (+80). Kytäjä jäi voittajajoukkue Pickalaa jälkeen yhteensä 46 lyöntiä. Pickala pelasi kisassa kokeneella joukkueella Katja Riipi, Anna-Maria Lehtonen ja Tina-Maria Lehto. Katja Riipi on 2013 naisten Mid Tourin hallitseva mestari ja Anna- Maria Lehtonen senioreiden EM-hopeamitalisti. Kisassa Kytäjän taakse jäivät tutut kilpasiskot seuroista Peuramaa, Nokia River Golf, Nordcenter ja Ruukki.

Kisaterveisin Tuula Puputti

Kisan tulokset ja tilastot

http://www.golfbox.dk/livescoring/leaderboard.asp?tour={1A67BF7D-A9C3-4631-82AC-01D4D5701C60}&grp=101&clubOnly=1&lang=1035

Kategoriassa Ajankohtaista Avainsanat: