Kytäjän Midinaiset 11. sijalle

Kytäjän Midinaiset sijoittuivat 11. sijalle SM-joukkuekisassa Lohjalla. Kytäjän Midnaisten joukkueen kapteenina toimi Camilla Sommar, Camillan lisäksi joukkueessa pelasivat Katja Nurmi, Maria Penttinen ja Tuula Puputti. SM-joukkuekisan kultamitalit ja kiertopalkinto Maitan maljan voitti EPG. Mukana kauden päätöskisassa oli yhteensä 16 seuran naisten midjoukkuetta.

Midijoukkuekisa koostuu neljästä tuloksesta, lauantain Fourball ja Foursome-tuloksista sekä sunnuntain kahden pelaajan henkilökohtaisen lyöntipelin tuloksista. Kytäjän launtain Fourball parissa pelasivat Camilla Sommar ja Katja Nurmi yhteensä 85 lyöntiä. Foursomessa Camilla jatkoi urakointia yhdessä Tuula Puputin kanssa yhteensä 87 lyönnin verran. Lauantain jälkeen Kytäjän joukkueen yhteislyöntimäärä oli 172, joka oikeutti kahdeksanteen sijaan. Kärkipaikkaa piti SHG yhteistuloksella 154 lyöntiä. Sijoilla 4-11 joukkueet olivat kymmenen lyönnin sisällä toisistaan.

Sunnuntain henkilökohtaisessa lyöntipelissä olivat mukana Katja, Tuula ja Maria. Maria kiersi Pyhä-Lauri kentän joukkueen parhaalla tuloksella 91 lyöntiä. Joukkuetulokseen laskettiin mukaan myös Tuulan 93 lyönnin tulos. Katja ei vaiherikkaan aamun jälkeen saanut avausta kulkemaan Lohjan pitkähköllä kentällä ja lopputulokseksi kirjattiin 100 lyöntiä. Kytäjän yhteistulokseksi kirjattiin 356 lyöntiä. Kun sekä HGK:n, NRG:n ja Talman kokeneet midladyt pelasivat sunnuntaina varmasti, oli Kytäjän tyytyminen lopputuloksissa 11. sijaan.

EPG varmisti joukkuekisan voiton Taina Oleniuksen 76 ja Minna Mäntylän 88 lyönnin kierrostuloksella. EPG:n joukkuekisan voittotulos oli lopulta 319 lyöntiä. Kakkoseksi sijoittui SHG 330 lyönnillä ja pronssille SGC 334 lyönnillä. Kotikentällään pelannut StLG oli neljäs.

Fourball tulokset >>
Foursome tulokset >>
Henkilökohtaisen lyöntipelin tulokset >>
Joukkuekisan loppusijoitukset >>

Kytäjä on osallistunut naisten Mid Tour Joukkue SM-kisoihin kolme kertaa. Tässä Kytäjän historiataulukko:

Kisapaikka/vuosi/sijoitus
Lohja 2014/ 11. sija (mukana 16 joukkuetta
EGS 2013/ 14. sija (mukana 18 joukkuetta)
Nokia 2012/ 10. sija (mukana 12 joukkuetta)

Midinaisten SM-joukkuekisoja on pelattu vuodesta 2011 lähtien. Tässä vielä midinaisten kunniataulukko:

Kisapaikka/Vuosi/Sijat 1.-3.
Lohja 2014/ 1. EPG, 2. SHG, 3. SGC
EGS 2013 / 1. PGC, 2. EPG, 3. SGC
Nokia 2012 / 1. EPG, 2. SHG, 3. EGS
Talma 2011 / 1. SHG, 2. HGK, 3. EGS

Midnaisten SM-joukkuekisassa Kytäjää edustivat sunnuntain henkilökohtaisessa lyöntipelissä Tuula Puputti, Katja Nurmi ja Maria Penttinen.

Kategoriassa Ajankohtaista Avainsanat: